Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

Ronja koira tuli taloon

Lauantaina haimme Ronja tytön kotiin. Sani ja Ronja tulevat hyvin toimeen keskenään...

Villi viikari on kovasti Sanin kimpussa, leikkivät ja nukkuvat yhdessä. Ainut on ruoka-aika jolloin täytyy pitää puolia...

Sanilla tosin on välillä vaikeaa löytää nukkumarauhaa, kun nassikka aina löytää sen, mutta sohva on vielä turvapaikka johon pikkuinen ei pääse itse...

Kumpa tuli kevät aikaisin niin pääsisi koirien kanssa enemmän ulkosalle... ovat molemmat niin viluisia koiria...

koiranpentua katsomassa

Kävimme ennen joulua katsomassa uutta koiranpentua... Olivat tosi suloisia...

tässä hauva vauva on  mun kädellä... että ne onkin pieniä... tämä kaveri on se minkä valitsimme, vaikka ei niistä osaa vielä eroja katsella...

Kasvattaja lähetti lisää kuvia... hyvin näyttää vauveli voivan..

ruoka maittaa pikkuisille...

Kovasti vauvelia jo odotellaan...

Uutta koiranpentua odotellessa

Olen hankkimassa uutta koiranpentua.

Parin viikon päästä menen katsomaan sitä, kasvattaja lähetti jo kuvia... Ihanaa... on tosi suloisia, noin pieniä en olekaan nähnyt. Itse en ole teettänyt koiralla pentuja. Ehkä joskus vielä yhdet teetän... Se olisi kokemuksenakin aika mahtavaa...

Voih... Pennut ovat vasta syntyneet ja täytyy odottaa tammikuulle asti ennenkuin ovat luovutusikäisiä...

Koira, iso pehmo ja lämpöinen peti

Sanilla on iso pehmokaveri... =)

On ollut kovat pakkas kelit ja viluinen koira nukkuu visusti peiton alla...

Tehoste rokotteet

Viikolla Sani sai tehosterokotteen. Pikkasen hirvitti muu tutkiminen, mutta itse rokotteen anto sujui hyvin.

Painoa oli 5.7 kiloa. Mitäköhän kääkät yleensä painaa? Eräässä rotumääritelmässä oli 5-6 kg

Parin viikon päästä on sitten toisen rokotteen vuoro. 

Pengoin varastossa kankaita ja silloinhan piti päästä kasan päälle seikkailemaan.

Kesäisiä kuvia

Sani edestä, Sani takaa, Sani istuu ja Sani makaa.... =) Eli taas on kameran tyhjennys käynnissä...

Tämmöisiä kuvia löytyy tältä kesältä...

Laattojen päällä on hyvä poseerata.

Keväällä tulppaanit kukkivat kauniisti.

Kissa on hauska leikkikaveri.

Täytyy taas ihastella noita Sanin värejä , varsinkin tuo ruskea näyttää upealta auringossa.

Eräänä aamuna kisuli oli ihan täydessä unessa nukkumassa ikkunalaudalla. Se nukkui ihan sikeesti, eikä huomannut kun hyörittiin keittiössä.

Kuvassa näkyy myös ostamani kiinanruusu. Ostettaessa oli täynnä nuppuja, mutta ne tippuivat pois. Onneksi nyt on selvinnyt shokistaan ja kasvattanut uusia nuppuja.

Maalla on mukavaa

Ollaan oltu nyt kesällä aika paljon maalla. Sani on tykännyt juosta vapaana ja on se innostunut jahtaamaan lampaitakin. Se on oppinut pujahtamaan lammasaidan ali, antaa lampaiden käydä rauhassa nuuskimassa ja lähtee sitten innoissaan ajamaan niitä takaa. Hyvin saa koko lauman ajettua takaisin lampolaan... Siinä meillä on hyvä lammaskoira... =) Vähän kyllä välillä hirvittää, ettei vaan jäisi jalkoihin... Pässien aitaukseen ei olla kyllä laskettu sitä missään nimessä, ne voisi puskea sitä.

Sanilla on pikkasen ollu kuivat korvan päät, varmaan aurinko on käynyt niihin kun aika paljo ollaan ulkona. Käydään kaupungissa ollessakin ainakin viisi kertaa päivässä pihalla kävelyllä. Näytän niitä eläinlääkärille kun käydään tässä pian hakemassa tehosterokotukset. Samalla ajattelin kysellä passista ja tunnistemerkinnöistä. Pääsisi sitten hauvelin kanssa käymään pitemmällä reissulla...

 

Kuvia viime vuodelta

Tyhjensin kännykän kuvatiedostot ja tein löytöjä.

Tässä on koirakuvia viimekesältä.

Sani sai tällaisen punaisen kassin kasvattajalta. Eräällä autoreissulla se kömpi kassiin nukkumaan.

Voi kun se oli silloin pieni... Sani on tässä about 3kk

On tullut kokeiltua koiran nutun tekoa. Tämä on villakankaasta. Tää on ihan eka kokeilu.

Sanille on tullut hankittua monet valjaat ja hihnat. Tässä on tällaiset pehmoiset topatut. Nyt on jo hieman kinkkanat. Tällä hetkellä on taas uudet, ruskeat, joissa heijastin nauhaa.

Ja tassa on ihan ittesä näköinen...  Korvat puoliksi lupallaan, ei ole teippailtu korvia.

Kännykästä löytyi vielä mukavia kuvia Seristäkin.

Seri sitten haudattiin tuonne pajan takana näkyvän pihlajan alle Sara-koiran viereen... =(

15-vuotta vanhus jaksoi ilahduttaa elämäämme.

Koirakuumetta

Olen tässä miettinyt että Sanille olisi mukava hankkia kaveriksi toinen kääkkä.

Katselin netistä kenneleitä ja kyselin millaisia pentu suunnitelmia on tälle vuodelle.

Löytyi pari hyvää kenneliä, tästä aika läheltä. Täytyy nyt katsoa miten suunnitelmat käy yksiin. Ajattelin ottaa toisen koiran syksymmällä.

Olisihan niitä hauvoja tarjolla jo nyt, mutta mulla oikeasti sopii paremmin syksymmällä, kun on lomareissut tehty yms.

Seuraavaksi on vain päätettävä kumpi, narttu vai uros. Kahdelle nartulle voi joissain tapauksissa tulee rähinää, kun taas narttu ja uros tulee kuulemma yleensä paremmin toimeen keskenään.

----

By the way Sanin korvat on ihan parantuneet.

Sanin kanssa eläinlääkärissä

Sani ravisteli korviaan ja ne tuntuivat kutisevan.

Onneksi menin pian eläinlääkäriin, siellä Sani sai niskaan lääkettä korvapunkkia vastaan ja korvatipat mukaan.

... kun on noita ulkokissoja niin tarttui niistä korvapunkki. Mutta nyt on kisulitkin lääkitty ja Sanin korvat parantuneet.

-----------

Sani jäi nyt ainoaksi koiraksi. Viime viikolla 15 vuotias kultainennoutaja Seri jouduttiin hyvästelemään. Takajalat olivat jo niin huonossa kunnossa ja ruoka ei enää maistunut.

Uskon että Sani ei kauaa ole ainoa koira. Mielessä on ollut toisen kääpiökoiran hankinta. Siihen saakka Sanilla on seuraa kahdesta kissastamme, Mussukasta ja Pötikästä. Pötikkä on noin 7 vuotias poju, jonka kanssa leikit ovat todella vauhdikkaita. Ajavat toisiaan, mutta kaikki on vaan leikkiä.